Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”

Dorothea Wierer vihelsi pelin poikki toukokuussa 2024, kun hän ilmoitti lehdistötilaisuudessa jatkavansa ampumahiihtouraansa vuoteen 2026 saakka. Italialainen haluaa kilpailla tuolloin olympialaisissa kotimaassaan.
Wiererin viime kausi oli haastava. Hän sai osansa italialaiselta medialta ja sosiaalisen median ”asiantuntijoilta”.
– En tiedä, millaista Norjassa on, mutta Italiassa on paljon hulluja ihmisiä. Sitä saa aina paskaa, kommentoi Wierer nyt Norjan TV2:lle.
Wierer on saanut osakseen runsaasti epäilyjä ja syytöksiä. Perättömät väitteet ovat lähteneet liikkeelle.
– Monet ajattelevat, että olen raskaana tai että teen tätä vain sponsorien vuoksi. Ei ole kivaa kuulla huhuja ihmisiltä, jotka eivät tunne minua tai ymmärrä mitään. Siksi halusin pitää lehdistötilaisuuden ja puhua suuni puhtaaksi.
– En ole raskaana, enkä tee tätä sponsorieni vuoksi. Minulla on edelleen motivaatiota. Ilman motivaatiota ei voisi jatkaa.
Wierer muistutti omasta omistautumisestaan. Hän esimerkiksi matkustaa 200 päivää vuodessa.
– Ei ole enää yksityisyyttä… Tuntuu siltä, että ihmiset ajattelevat voivansa kirjoittaa mitä tahansa sosiaalisessa mediassa. Heillä ei ole aina niin paljon kunnioitusta. Joskus niitä lukee eikä ole parhaalla tuulella. Silloin sitä voi alkaa ajatella. Vaikuttaa siltä, että ihmiset kirjoittavat huonoja asioita tunteakseen olonsa paremmaksi.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa käänne – näin Kaisa Mäkäräinen reagoi
- Robert Helenius teki uuden aluevaltauksen – ällistyi ihmisten reaktioista
- Shokkiratkaisu: Hiihtotähti lähtee maajoukkueesta – suora viesti ”vihaajille”
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Oman rakkaan temppu sai hiihtotähti Ebba Anderssonin ”shokkiin”
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan