Therese Johaug teki mykistävää jälkeä Lillehammerin maailmancupissa. Davosin perinteisen 20 kilometrin hiihtotavan kisa oli sitten paluu muiden tasolle.

Johaug jäi tuon kisan kolmanneksi Norjan Astrid Öyre Slindin ja Kerttu Niskasen taakse. Mukana ei ollut kaikkia parhaita ruotsalaisia.

Sivussa oli esimerkiksi Ebba Andersson. Hänen alkukautensa ei ole mennyt aivan odotusten mukaisesti (sijoitukset 6-9-7-4).

– En tavoittele harjoittelullani tuollaisia sijoituksia. Eivät ne minua tyydytä, myönsi Andersson Expressenille.

Anderssonilta kysyttiin myös Johaugin hiihdosta Davosissa. Hän myönsi yllättyneensä.

– Ajattelin heti ensimmäiseksi, että hänkin on ihminen. Ajattelin hänen voittavan tuon kisan melko helposti. Se oli korkeassa ilmanalassa, perinteisellä hiihtotavalla, vaikealla radalla ja matkalla, joka yleensä sopii Thereselle.

Andersson ei peitellyt sitä, että Johaugin vaikeudet olivat ilouutinen hänellekin.

– On nautinnollista meille muille, joihin hän teki melkoisen eron kauden alussa. Tuntuu, että meille muillekin on nyt toivoa, näki Andersson.

LUE MYÖS