Kohu on valmis – Kaisa Mäkäräiseltä selvää tekstiä Ylelle
Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU on tuonut maailmancupiin merkittävän muutoksen, joka on jo puhuttanut Kontiolahdella. Myös Kaisa Mäkäräinen on ottanut kantaa asiaan.
Uuden lähtöjärjestelmän myötä maailmancupin 15 parasta eivät lähde enää kisaan ensimmäisestä ryhmästä, vaan lähtönumerosta 46 alkaen. Nyt ladulle lähtevät ensimmäisenä 30 parhaan ulkopuolella maailmancupissa olevat urheilijat.
Liitto yrittää uudistuksen myötä pitää kisan jännityksen yllä pidempään. Kaikki huiput eivät uudistuksesta pidä. Kaisa Mäkäräinen on selittänyt asiaa Ylelle. Lajilegenda muistutti, että aseiden kohdistus on isossa roolissa ampumahiihdossa.
– Kohdistuksen aikana kärkiurheilijat pääsevät suorittamaan samalla myös alkulämmittelyn optimaaliseen aikaan. Nyt kun huiput starttaavat kisaan myöhemmin, täytyy myös verryttelyä ja muita rutiineja hieman muuttaa. Lisäksi olosuhde penkalla on saattanut muuttua kohdistuksesta hyvinkin paljon, Mäkäräinen avasi Ylelle.
Mäkäräinen muistutti samalla yhdestä ikuisesta totuudesta: harva suhtautuu isoihin muutoksiin heti ilolla.
– Aina, kun tulee uusi asia, josta ei ole kokemusta, se aiheuttaa pientä vastarintaa ja huolta. Ampumahiihdossa paras paikka startata on kisan kärjestä, ja taatusti se herättää nyt huippujen kohdalla huolta siitä, miten uudistus vaikuttaa tuloslistassa, Mäkäräinen sanoi Ylelle.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Therese Johaugilta selvät sanat Krista Pärmäkoskesta
- Rukan suomalaissensaatio yllätti – nainen julkaisi uimapukukuvan
- Rukalla puhutti – IL: Ylen toimittaja Laura Arffman ikävän vihjailun kohteena
- Norjalainen hiihtomies katsoi Suomen tähtien menoa – latasi Ylelle brutaalin totuuden
- Maria Huntingtonin kuppi meni nurin IS:n ”ilkeästä” tempusta – ”Mennään jo rajan yli”
- Asiantuntija ei halunnut vaieta – pamautti IS:lle karun totuuden Kerttu Niskasesta
- Wilma Murto katosi kuvasta – nyt saatiin totuus naisen tilanteesta
- Kohu on valmis – Kaisa Mäkäräiseltä selvää tekstiä Ylelle
- Juhlat päättyivät lyhyeen – Jasmi Joensuu romahti rajusti
- Hempeilyä hiihtotähtien välillä – kuvat Rukalta eivät jätä mitään epäselväksi
- Ikävä viesti tavoitti kesken Rukan kisan – Ylen Aino-Kaisa Saarinen murtui kyyneliin
- Toni Nieminen katsoi totuutta silmiin – ”Jotain tarttis varmaan tehdä, että pysyy hengissä”
- Ei kuulosta hyvältä – Reetta Hurskeelta ikävä tilannepäivitys
- Johannes Kläbon temppu Rukalla oli liikaa – toinen hiihtotähti haukkui miehen pystyyn
- Viivi Lehikoinen vahvisti synkän totuuden – ”En jaksa enää esittää”
- Nyt ei ole enää mitään epäselvää – ikävä totuus Aleksandr Bolshunovista selvisi
- Ylen kameramieheltä mautonta touhua – selostaja Kimmo Porttilalta jäätävä reaktio
- Tätä ei TV:ssä nähty – Sami Jauhojärvi sai kuulla Suomen hiihtotähden ikävät sanat
- Hempeilyä hiihtotähtien välillä – kuvat Rukalta eivät jätä mitään epäselväksi
- Paljastus kulisseista – IS: Suomen hiihtotähden ”tyly” käytös hämmästytti