Norjan Therese Johaug on tehnyt vakuuttavan paluun hiihdon maailman huipulle. Naisen ympärillä pyörii silti edelleen myös kysymysmerkkejä.

Johaug dominoi Lillehammerin maailmancupissa, mutta meno ei ollut aivan yhtä vakuuttavaa Rukalla tai Davosissa. Etenkin perinteinen hiihtotapa näyttää tuovan hänelle haasteita.

Asian on huomannut myös hiihtolegenda Harri Kirvesniemi. Hän muistutti toki Ilta-Sanomille, että Johaug oli vahvassa vedossa myös perinteisellä Lillehammerin yhdistelmäkilpailussa.

Suomen naishiihtäjien menestyshaaveet perustuvat normaalimatkoilla perinteiseen hiihtotapaan. Kirvesniemi näkee myös asian niin.

– Jos Johaugilla perinteinen ei kulje aivan vapaan tavoin, niin kyllä se aukoo (Kerttu) Niskaselle ja (Krista) Pärmäkoskelle mahdollisuuksia.

– Ei Kertunkaan hiihto vielä Davosin hienosta kakkossijasta huolimatta ollut vielä ihan sitä, mitä se terävimmillään on hänellä ollut.

Tästä Ilta-Sanomien juttu.

LUE MYÖS