Iivo Niskanen oli parhaana suomalaisena 13:s Lillehammerin maailmancupin miesten 20 kilometrin yhdistelmäkilpailussa.

Harald Östberg Amundsen vei Norjan neloisvoittoon ennen Jan Thomas Jenseniä, Martin Nyengetiä ja Simen Hegstad Krügeriä.

Niskanen ei peitellyt pettymystään Ylen kameroiden edessä. Hän sanoi suoraan, että vapaan sukset eivät toimineet.

– Ei ollut kohdillaan.

– Kyllä sillä hiihti. Suksen vaihdon jälkeen puri riittävästi. En tiedä, oliko hionnasta kiinni, mutta meni ensimmäistä kertaa tällä kaudella kumpuun kunnolla, pohti Niskanen Ylelle.

Perinteisen sukset vaihtuivat vapaan välineisiin 10 kilometrin jälkeen. Sami Jauhojärvi teki Viaplaylla karuja arvioita Niskasen menosta jo varhaisessa vaiheessa vapaan osuutta.

– Selkeästi tukala paikka. Ylävartalo lähti heilumaan puolelta toiselle… Kun nousun puoliväliin tultiin, niin alkoi näkymään vähän, että reisi olisi jäykkänä ja ylävartalossa heiluntaa Niskasella. Ne ovat selkeitä merkkejä siitä, että vauhtiraja on löydetty.

”Musti” muistutti, että tuossa kohdassa mentiin vasta ensimmäistä kertaa kovaa nousua. ”Ei se positiivinen signaali ole”, linjasi Jauhojärvi.

Lopulta selvisi siis, että vapaan sukset eivät pelittäneet. Jauhojärvi pohti asiaa Viaplaylla.

– Iivolla on ilmeisesti tapahtunut siinä suksen viimeistelyssä jotain. Tai on valinnut vain väärän profiilin suksen tuohon. Niin kuin voitelupäällikkö (Heikki) Tonterilta kuultiin, niin suksen pitää olla helppohiihtoinen ylämäkeen. Varmasti ovat käyneet myös testaamassa ylämäkeen ja verranneet niitä suksia. Mitä siellä on tapahtunut? mietti mies.

Muista suomalaisista Arsi Ruuskanen oli 20:s, Remi Lindholm 36:s ja Lauri Lepistö 50:s.

LUE MYÖS