Krista Pärmäkoski oli kahdeksas ja Kerttu Niskanen kymmenes sunnuntaina Lillehammerin maailmancupin 20 kilometrin yhdistelmäkilpailussa.

Viaplayn asiantuntija Sami Jauhojärvi seurasi menoa mielenkiinnolla. Hän myönsi helpottuneensa tuloksesta.

– Tämä oli minulle asiantuntijana todella iso helpotus tämä päivän kilpailun tulos. Krista oli kahdeksas ja Kerttu kymmenes. Verrattuna siihen, mitä nähtiin viime viikolla Rukalla. Niin kuin kuultiin, niin siellä oli vähän haasteita myös kaluston suhteen. Silloin kun huolto onnistuu, niin osoittivat, että he ovat edelleen pelissä mukana.

– Suunta on oikea. Haaviston Matin (Pärmäkosken valmentaja) kanssa juttelin Rukalla, niin sanoi että hän on vetänyt ihan sinne Suomen Cupiin asti todella kovaa harjoitusmäärää. Nyt siitä on kulunut kaksi viikkoa, että on löysätty määrää. Sen pitää alkaa vähitellen näkymään. Pari–kolme viikkoa ottaa, että se kulku lähtee, selvitti ”Musti”.

Niskanen oli pahasti hukassa vielä Rukan maailmancupissa. Jauhojärvi näki selvästi hyviä merkkejä.

– Olen erityisen iloinen siitä, että Niskanen tuli kuudentena vaihtoon puoli minuuttia kärjen perässä. Vähitellen alkaa tassut sulamaan Kepallakin ja alkaa lähtemään niin sanotusti pylly pyörimään. On pelissä mukana. Aikasempinakin vuosina on nähty tätä Niskaselta, että ensimmäinen tai toinen viikonloppu eivät ole ne, mistä tulee tulosta, mutta Davosia silmällä pitäen erittäin valoisa veto.

LUE MYÖS