Jessie Diggins koki ikävän kohtalon – pysäyttävä päivitys

USA:n Jessie Diggins on vahvasti kiinni hiihdon maailmancupin kokonaiskilpailun voitossa. Mukaan on kuitenkin mahtunut myös takaiskuja.
Sellainen saatiin lauantaina, kun Digginsin toinen sauva meni rikki vapaan sprintin finaalissa Engadinin maailmancupissa. Nainen jäi tapahtuneen vuoksi finaalin viimeiseksi. Hän kirjoitti aiheesta Instagramissa ja löysi tuttuun tyyliinsä valoisan puolen.
– Urheiluhengen kannalta on oleellista tietää, että sitä testataan vasta, kun asiat menevät pieleen, kuten minulle tänään finaalissa. Mutta näin sen mahdollisuutena heittää ylävitosia sööttien lasten kanssa radalla, hymyillä ja kiittää vapaaehtoisia suksieni ottamisesta ja suksivoitelijoita mahtavista työstä tänään.
– Halusin tietenkin paljon enemmän tänään sprintistä, mutta olen kiitollinen, että saan mahdollisuuden olla täällä ja tehdä rakastamaani asiaa rakastamieni ihmisten kanssa! Hyvä muistutus siitä, että ei saa kilpailun tuloksen määrittää itsensä arvoa, käyttäytymistään tai sitä, miten kohtelee ihmisiä. Odotan innolla uutta rataa ja uutta mahdollisuutta huomenna (sunnuntaina)! kirjoitti Diggins.
Diggins keräsi valtavasti kehuja ulostulostaan. Myös kilpasiskot ihastelivat jenkkitähden sanoja.
– Minun roolimallini, kirjoitti norjalaistähti Helene Marie Fossesholm.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät yhteiskuvissa
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa käänne – näin Kaisa Mäkäräinen reagoi
- Robert Helenius teki uuden aluevaltauksen – ällistyi ihmisten reaktioista
- Shokkiratkaisu: Hiihtotähti lähtee maajoukkueesta – suora viesti ”vihaajille”
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Oman rakkaan temppu sai hiihtotähti Ebba Anderssonin ”shokkiin”
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen