Kaisa Mäkäräinen on käynyt vierailemassa kotikulmillaan Ristijärvellä. Nainen löysi odotetusti itsensä myös hiihtoladulta.

Ampumahiihtolegenda kertoi kokemuksestaan tiistaina Instagram Storiesissa. Mäkäräinen julkaisi kuvia upeista laduista.

Yksi asia pisti Mäkäräisen silmään. Hän huomioi, että pelipaikalla oli varsin hiljaista.

– Pyhännänkylän melkein privaattilatu tarjoili ihan kelpo olosuhteet, vaikka lunta on edelleen hämmästyttävän vähän. Ei ollut laturaivoa, kun ei viitsitty äidin kanssa ottaa matsia. Ei ollut muita.

– Eilen (maanantaina) oli ruuhkaa, kun oli meidän lisäksi viisi muutakin! Täällä koirat ja jänikset saavat juosta vapaana ladulla. Pituutta ladulla edes takas sivulenkkeineen noin 9 km. Parhautta.

– Eilen pertsalla 30 km. En ollut kertaakaan laskuasennossa, vaikka oli laskuja. Pikku moka kävi voitelijalle eli itselle. Tänään vaparilla samat 30 km. Luisti aavistuksen paremmin, vaikka taisin napata vesikelin hionnalla olevat sukset matkaan, selvitti Mäkäräinen.

LUE MYÖS