Kerttu Niskasen kilpasiskolle tuli lähtö – mitään ei ollut tehtävissä: ”Olen musertunut”

Yhdysvaltalaiset hiihtäjät viettävät tavallisesti pitkään pois kotoaan, kun he kilpailevat hiihdon maailmancupissa. Mukaan mahtuu myös ongelmia.
USA:n Rosie Brennanin tilanne näyttää vaikealta. Hän aloitti kauden mainiosti ja oli Rukan 10 kilometrin perinteisen kisan yhdeksäs. Vielä joulukuussa tuli hieno kahdeksas sija Davosin 20 kilometrin perinteisen kisassa.
Sitten alkoivat vaikeudet. Viimeinen pettymys tuli Les Rousses’ssa, kun nainen jäi jämäsijoille sprintissä ja vapaan 10 kilometrin kisassa.
Kerttu Niskasen kova kilpakumppani ilmoittaa nyt tehneensä rajun ratkaisun. Hän ylittää Atlantin ja palaa kotiin. Brennan avasi ratkaisuaan Instagramissa.
– Tarvitsin halauksen kroppaan, joka taistelee ja häviää. Olen ollut terveysongelmissa. Toivoin, että kahden viikon kisatauko auttaisi parantamaan minut, mutta niin ei käynyt. On ollut erittäin hankalaa saada tarvitsemaani lääkärin hoitoa ulkomailla ja ilman perhettä, ystäviäni ja valmentajien olen päättänyt palata Yhdysvaltoihin, jotta tilanne etenisi tehokkaammin.
– Kun elanto riippuu omasta vartalosta, ovat nämä tilanteet painajaismaisia. Kun kohtaa asian jota ei tunne ja voi hallita, on peloissaan ja musertunut, koska ei tiedä mitä tuleva tuo. Mutta tiedän, että minun pitää olla paikassa, jossa voin toipua fyysisesti ja henkisesti sekä keskittyä kaikkeen päivä kerrallaan toivoen, että voin palata takaisin ennen kauden päätöstä.
Brennanin poissaolo olisi iso juttu esimerkiksi USA:n MM-viestijoukkueen kannalta.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tämä voidaan unohtaa – Kerttu Niskanen antoi murskaavan tuomionsa Ylelle
- Jasmi Joensuu antoi palaa – laukoi IS:lle suorat sanat Suomen muiden hiihtonaisten toiminnasta
- Suomen hiihtotähti romahti rumasti – paljasti nyt koko totuuden
- Lotta Harala antoi palaa – suusta tuli brutaalin rehellistä tekstiä
- Valmentaja lausui Ylelle suoraa tekstiä Saga Vannisen ongelmista
- Tätä ei toivottu – Iivo Niskasesta paljastui ikävä tieto
- Silja Kososelta jälleen hirmuveto – ennätys romukoppaan
- Hiihtoura loppusuoralla – Antti Tuisku puhui nyt suutaan puhtaaksi
- Hehkutukselle stoppi – Norjassa sanottiin suoria totuuksia Therese Johaugista
- Raivo repesi – hiihtäjältä nähtiin silmitöntä väkivaltaa
- Tätä ei toivottu – Iivo Niskasesta paljastui ikävä tieto
- Jasmi Joensuu antoi palaa – laukoi IS:lle suorat sanat Suomen muiden hiihtonaisten toiminnasta
- Valmentaja lausui Ylelle suoraa tekstiä Saga Vannisen ongelmista
- Silja Kososelta jälleen hirmuveto – ennätys romukoppaan
- Tämä voidaan unohtaa – Kerttu Niskanen antoi murskaavan tuomionsa Ylelle
- Hehkutukselle stoppi – Norjassa sanottiin suoria totuuksia Therese Johaugista
- Lotta Harala antoi palaa – suusta tuli brutaalin rehellistä tekstiä
- Nyt se on ohi – Suvi Minkkinen myönsi totuuden tilastaan
- Suomen hiihtotähti romahti rumasti – paljasti nyt koko totuuden
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät