Krista Pärmäkoskesta leivottiin Suomessa jopa mustaa hevosta hiihdon Tour de Skille. Nainen säväytti hienosti joulun alla Davosin 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa.

Nopeasti kävi kuitenkin selväksi, että Pärmäkoskesta ei ole taistelemaan huippusijoista tämän kauden Tour de Skillä. Hän oli lopulta kunniakkaasti yhdeksäs kiertueella, mutta hävisi voittaja Therese Johaugille yli seitsemän minuuttia.

Pientä harmitusta aiheutti se, että Pärmäkoski hävisi Saksan Victoria Carlille vain sekunnin. Nainen kommentoi asiaa kisan jälkeen.

– Oli niin väsynyt jalka, että oli melkoista taistelua sunnuntaina. Sekunnin päässä oli Tourin kahdeksas sija, mutta eipä sitä tiennyt loppunousun aikana. Takaa-ajossa sen olisi nähnyt, mutta ei yhteislähdössä. Kaikkeni annoin, mutta oli vaikea päivä, Pärmäkoski kommentoi Iltalehdelle.

Pärmäkoski myönsi rehellisesti, että hän odotti enemmän kiertueelta. Nainen teki kuitenkin myös selväksi, että päätavoite on helmi-maaliskuussa järjestettävät MM-kisat.

– MM-kisat on ollut koko ajan kauden päätavoite, ei tämä Tour. Jos Tour olisi tärkein, ei oltaisi harjoiteltu niin paljon joulutauolla. Uskon, että tulos tästä vielä tulee, sanoi Pärmäkoski IL:lle.

Tästä Iltalehden juttu.

LUE MYÖS