Tour de Ski päättyy sunnuntaina Alpe Cermisin legendaariseen loppunousuun. Kaikki hiihtäjät eivät sinne saakka pääse.

Suomalaisista Niilo Moilanen keskeytti jo ennen lauantain yhdistelmäkilpailua. Kisan jälkeen tuli heti lisää huonoja suomalaisuutisia.

Johanna Matintalo kertoi Viaplayn haastaattelussa, että hän pohjevammansa näytti ikäviä heräämisen merkkejä perinteisen osuudella. Nainen hiihti kuitenkin maaliin saakka.

Matintalo olisi halunnut hiihtää Alpe Cermisin loppunousun. Nainen paljasti Viaplaylle, että lääkäri sanoi nopeasti, että tuo ei olisi järkevää. Illalla tulikin sitten odotettu tieto: Matintalo jättää leikin kesken. Hän avautui aiheesta Instagramissa.

– Marraskuun alussa tullut ja alkukautta haitannut pohjevamma ilmoitteli hyvien viikkojen jälkeen itsestään keskiviikon kisan verryttelyssä Toblachissa. Välipäivä antoi pientä helpotusta ja eilen halusin ehdottomasti hiihtää ensi vuoden olympialaisia ajatellen. Tänään kesken kisan tilanne kuitenkin paheni ja oli vaikeuksia päästä yhdellä jalalla maaliin.

– Viimeiset pari kuukautta ovat olleet fyysisesti ja henkisesti raskaita.. On ollut yhtä jos toista ongelmaa, mutta kaikesta huolimatta oon yrittänyt pysyä positiivisena. Joskus kuitenkin läikkyy lopulta yli ja se hetki on nyt. Tutkitaan jalka Suomessa ja edetään jatko sen mukaan. Kiitos tsempeistä ja erityiskiitos tytöille avusta heti maalissa, kirjoitti Matintalo.

Päivitys tästä.

LUE MYÖS