Nyt se on julkista tietoa: Anne Kyllönen teki ikävän paljastuksen kisan jälkeen

Tour de Skillä kilpailleet suomalaiset eivät ole mukana Imatran SM-kisoissa. Se tarkoitti lauantaina ennakkosuosikin paineita Anne Kyllöselle, kun matkana oli 10 kilometriä perinteisellä hiihtotavalla.
Kyllönen kesti nuo paineet. Hän voitti väliaikalähtönä hiihdetyssä kilpailussa kakkoseksi tulleen Vilma Ryytyn 5,9 sekunnilla.
Kyllönen oli kilpailun jälkeen tyytyväinen nainen. Hän fiilisteli menoaan Instagramissa.
– Olihan ilo hiihtää tänään, koska ladun varrella oli ihan mielettömän upea kannustus ja tunnelma. Hienoa Imatra, sanaili Kyllönen Instagramissa.
Kyllönen kertoi nopeasti kisan jälkeen Ylen haastattelussa, että hänellä on ollut vaikeaa viimeisen kuukauden aikana.
– Olin joulun aikaan pitkään kipeänä ja vielä kuukauden kisatauko, niin kyllä se tuntuu. Lähdin aika riskillä, koska on pakko saada alle kovia kisoja, kun on ollut niin pitkä tauko ja sairasteluita taana. En ihan meinannut kestää sitä vauhtia, myönsi Kyllönen.
Kyllönen menetti johtoaan hiihdon lopussa. Hän myönsi suoraan, että vielä ei olla parhaassa iskussa.
– Kyllä siitä aika varmasti se puoli minuuttia tai minuutti puuttuu omasta perusparhaasta tasosta. Vielä enemmän se näkyy, mitä vähemmän kisoja. Tarvitaan tällaisia kisoja, joissa vedetään itsensä tiukoille, mahdollisimman paljon.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Jutta Leerdam yllätti intiimillä paljastuksellaan – oma rakaskin ällistyi kuulemastaan
- Jasmi Joensuulta harmittava ulostulo – koko totuus selviää huomenna
- Lisää lunta tupaan – Ristomatti Hakolasta saatiin murheellinen tieto
- Vedätys julki? Kerttu Niskanen nousi otsikoihin Norjassa
- Wilma Murron kilpakumppani koki kovan kohtalon – raju ratkaisu saattoi kostautua
- Podcast: Liikunnanopettaja vastasi Aleksi Valavuoren syytökseen – siitäkös Valavuoren kuppi meni nurin
- Kaisa Mäkäräinen hämmästeli Janne Ahosen toimintaa Ylellä – puuttui saman tien peliin
- Suomen hiihtoässä romahti rumasti – paljasti nyt IL:lle valitettavan totuuden
- Suvi Minkkinen avautui Ylelle kovasta ratkaisustaan: ”Laitettiin viimeisen kerran kaikki peliin”
- Syytä juhlaa: Lotta Haralan kuvat tiputtivat leukoja – ”Wow upee”
- Nyt alkoi tapahtua – Suomen hiihdosta merkittävä uutinen
- Kerttu Niskanen paljasti – naiselle huudettiin näitä kahta sanaa Lahdessa
- Jelena Välbe ylitti rajan – nyt meni maku jo Venäjällä
- Hiihtoässä Jasmi Joensuu viihtyi melkoisessa seurassa
- Keihästähti Oliver Helander myönsi nyt koko ikävän totuuden Ylelle
- Kaisa Mäkäräinen hämmästeli Janne Ahosen toimintaa Ylellä – puuttui saman tien peliin
- Tätä ei toivottu – Iivo Niskasesta paljastui ikävä tieto
- Suomen hiihtotähti romahti rumasti – paljasti nyt koko totuuden
- Suomen hiihtoässille yllätyspronssi maailmalle – mies ällistyi itsekin
- Syytä juhlaa: Lotta Haralan kuvat tiputtivat leukoja – ”Wow upee”