Tour de Skillä oli pelipaikalla myös useita hiihtolegendoja. Kiertueen kokonaiskilpailun kahdesti voittanut Virpi Sarasvuo (aiemmin Kuitunen) seurasi tosin kisoja Viaplayn asiantuntijana.

Sarasvuo nousi kuitenkin myös puheenaiheeksi. Ilta-Sanomat kertoo, että naisen nimen nosti esille entinen kilpakumppani Petra Majdic.

Slovenialainen oli pelipaikalla, sillä hänen Ivan-miehensä valmentaa nykyään sveitsiläisiä hiihtäjiä. IS kertoo tiedustelleensa naiselta, onko hänellä muistoja suomalaisista kilpasiskoista. Majdic otti puheeksi taiston Virpi Kuitusta vastaan.

– Muistan yhden Vasaloppetin, jossa kävimme Virpin kanssa helvetillistä taistoa. Muutama kilometri ennen maalia jätin hänet, ja hän kävi erittäin kuumana, että olin peesaillut vain koko matkan. Se ei kuulemma ollut reilua, Majdic naureskeli IS:n ”raivokohtaukseksi” otsikoimaa tapahtumaa.

Majdic muistetaan kovana tekijänä etenkin sprintin puolella. Hän voitti esimerkiksi kolme kertaa sprintticupin maailmancupissa.

Tästä Ilta-Sanomien juttu

LUE MYÖS