Ville Nousiainen laukoi karuja totuuksia Suomen naishiihdosta – ”Jollekin saattaa tulla paha mieli”

Maastohiihdon maailmancup jatkui myös naisten osalta Ranskan Les Rousses’ssa 10 kilometrin vapaan hiihtotavan väliaikalähtökilpailulla.
Kerttu Niskanen oli parhaana suomalaisena yhdeksäs. Hän hävisi 43,0 sekuntia kilpailun voittaneelle USA:n Jessie Digginsille. Vilma Ryytty oli 16:s Se on samalla hänen uransa paras sijoitus maailmancupissa.
– Vilma Ryytty hiihti SM-kisoissa hyviä hiihtoja. On mielenkiintoista nähdä, millaiseksi aikaero muotoutuu täällä maailmancupissa. Ehkä ei kannata tuijoittaa sitä sijoitusta voimakkaasti, vaan enemmän sitä aikaeroa keulaan, ennakoi Ville Nousiainen Ylellä.
– Tänään jatkui Imatralla alkanut hyvä kulku, hiihto tuntui ehkä jopa kevyemmältä kuin siellä. Hyvin sain kahdelle ensimmäiselle kierrokselle (Victoria) Carlin peesin, niin siitä näki hyvin sitä podiumvauhtia. Ehkä loppuun vähän hyytyi, sinne olisi ollut vielä Stadloberin peesiä tarjolla ja ehkä pari sijaa olisi voinut olla korkeammalla. Olen tyytyväinen – se oli uran parasta vauhtia maailmancupissa, joten ei voi valittaa, iloitsi Ryytty itse kisn jälkeen Hiihtoliiton tiedotteella.
Anne Kyllösen kilpailu päättyi keskeytykseen. Eveliina Piippo oli vasta 41:s.
Piipon vire on ollut heikko viime aikoina. Ville Nousiainen teki Ylellä kisan ennakossa selväksi, ettei hän pane pahakseen naisen osallistumista Les Rousses’n maailmancupiin.
– Piipon Eve ei ole suoriutunut erityisen hyvin viime aikoina kilpailuista. Pidän edelleen siilti perusteltuna, että hänet otetaan tänne mukaan hiihtämään, vaikka jollain saattaisi olla parempia näyttöjä, koska hän on tälle matkalle potentiaalinen hiihtäjä siinä vaiheessa, kun hän on kunnossa. Ei meillä montaa luisteluhiihtäjää ole, jotka pystyvät hiihtämään 15 parhaan paikkeille maailmancupissa.
– Aina tällaisia pitää roikuttaa maailmancupissa. Varsinkaan naisten puolella tällaista tasaista rintamaa ei vain ole normaalimatkoilla Suomessa. Tällaisia potentiaalisia tapauksia pitää pystyä tuomaan mukana, vaikka jollekin saattaa siitä paha mieli tulla, linjasi Nousiainen.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hehkutukselle stoppi – Norjassa sanottiin suoria totuuksia Therese Johaugista
- Raivo repesi – hiihtäjältä nähtiin silmitöntä väkivaltaa
- Nyt se on julkista tietoa – suomalaishiihtäjä tiputti uutispommin Ylellä
- Sami Jauhojärvi löi nyrkin pöytään – laukoi rajua tekstiä
- Nyt se on ohi – Suvi Minkkinen myönsi totuuden tilastaan
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Seivästähti Elina Lampelalla raju kotimatka pettymyksen jälkeen
- Kerttu Niskanen vaikeni IL:ssä – ei halunnut puhua enempää tästä aiheesta
- Ylelle vahvistettiin: Ella Junnila teki rajun ratkaisun – ”Näin on käynyt”
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Nyt se sanottiin ääneen – HS:lle karu väite Krista Pärmäkoskesta
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Toni Nieminen paljasti karun totuuden Ylelle
- Suvi Minkkisen tunarointi maksoi kovan hinnan – ”Ihan hajalla”
- Ylelle vahvistettiin: Ella Junnila teki rajun ratkaisun – ”Näin on käynyt”
- Huomasitko tätä? Ylen kamerat todistivat, kuinka Therese Johaug nöyryytti suomalaishiihtäjää
- Seivästähti Elina Lampelalla raju kotimatka pettymyksen jälkeen
- Jasmi Joensuu biletunnelmissa – tällaisessa seurassa nainen viihtyi
- Kilpasisko tylytti Kerttu Niskasta julkisesti – karua vihjailua