Yhdistetyn superlahjakkuus Minja Korhonen on jatkanut nuorten MM-kisoissa siitä, mihin aiempina vuosina jäi. Korhonen voitti yhdessä Heta Hirvosen kanssa ylivoimaisesti parisprintin MM-kultaa.

Aivan kaikki ei mennyt toivotulla tavalla. Korhonen päivitteli tiimin tuntoja Instagram Storiesissa ennen hiihto-osuuden alkua.

– Heta on valmis lähettämään itsensä takaisin hotellille hiihtopussissa. Kun CC:n lähtöaika muuttuu kello kahdesta puoli viiteen ja olemme jo stadionilla, sanaili Korhonen.

Suomi lähti hiihto-osuudelle kärjessä 10 sekunnin erolla. Hiihto kulki odotetulla tavalla, ja Suomi otti selvän voiton ennen Sloveniaa ja Saksaa.

– Ollaan kyllä todella fiiliksistä tästä voitosta eikä ollut edes hirveän tiukka kisa ja aika selkeä voitto. Oli harvinaista herkkua, että päästiin keulasta vetämään ja eroa vielä kasvattamaan. Jäi todella hyvä fiilis loppukisojakin ajatellen.

– Mäki oli vähän sellaista kelien odottelemista ja vähän ehkä väkipakolla se vedettiin loppuun. Se nyt oli, mitä oli, mutta hiihto-osuudella oli kyllä hieno päivä meiltä, iloitsivat Korhonen ja Hirvonen Hiihtoliiton tiedotteella.

LUE MYÖS