Musertava uutispommi Suomen ampumahiihdosta MM-kisojen alla – Mari Ederiltä raju reaktio: ”Perkule”

Ampumahiihdon MM-kisat käynnistyvät tällä viikolla Sveitsin Lenzerheidessa. Suomen joukkue lähtee kisoihin raajarikkoisena.
Venla Lehtonen ilmoitti viikonloppuna joutuvansa jättämään väliin MM-kisat. Nyt myös Otto Invenius on ilmoittanut ikävän tiedon. Hän ei pysty kilpailemaan.
– Italian kisareissusta jäin valmistautumaan korkealle kohti MM-kisoja. Pikku influenssa olikin melko sinnikäs ja vahva kaveri ja yhtäkkiä huomasin olevani jumissa Anterselvan alppikylässä elämäni huonoimmassa voinnissa. Onneks kuumeilu ei jatkunu pahana montaa päivää ja pääsin matkustamaan sairaana Suomen puolelle. Ei ollu muuten helppo matkustus kun aina 50m kävelyn jälkeen piti ottaa puolen minuutin tauko että happi kulkee. Oli kun pillin läpi ois puhallellu.
– Suomessa pääsin lääkäriin tutkittavaks ja jotainhan siellä keuhkoissa oli vikana. Vielä parin viikon jälkeenki jaksaa yskityttää melko paljon eikä tuosta hiihdosta ja ammunnasta meinaa oikeen mitään tulla. Sen takia tulee vähän liian kiire kisaamaan.
– Elämä on muuten oikein mahtavaa! Tällä kertaa vaan sattu pirun huono ajotus tuon sairastamisen kanssa. Toki oon monta kertaa sanonu tässä viime viikkoina että ikinä ei oo hyvä aika sairastaa. Se tulee kun on tullakseen. Mukavia ajatuksia kehiin ja tällä hetkellä antibioottien lisäks paras parantaja on aika. Elikkä ootellaan ja nautitaan elämästä, sanaili Invenius Instagramissa.
Tuttujen ja tuntemattomien reaktio oli iso pettymys. Mari Eder tiivisti monien tunnot.
– Perkule!!!!! kuittasi Eder.
– Tsemppiä Otto! You’ll be back! (suomeksi ”Tulet takaisin”), kirjoitti Kaisa Mäkäräinen puolestaan.
LUE MYÖS
Voita loma Rodoksella – arvo 1000€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ arvoisen loman Rodoksella!
- Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa käänne – näin Kaisa Mäkäräinen reagoi
- Robert Helenius teki uuden aluevaltauksen – ällistyi ihmisten reaktioista
- Shokkiratkaisu: Hiihtotähti lähtee maajoukkueesta – suora viesti ”vihaajille”
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Oman rakkaan temppu sai hiihtotähti Ebba Anderssonin ”shokkiin”
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan