Hiihtäjä Perttu Hyvärisen tilanne on aiheuttanut huolta ja murhetta Suomen hiihtofanien keskuudessa tänä vuonna. Loukkaantuminen ja terveysmurheet ovat pitäneet Hyvärisen paljon sivussa.

Hyvärinen hoiti sunnuntaina kunnialla Puijon Hiihtoseuran ankkuriosuuden Suomen Cupin perinteisen viestissä Vantaalla. Hän ihastutti jo viikkoa aiemmin Cognen maailmancupin 10 kilometrin vapaan kisan 17. sijalla.

Hyvärinen oli sunnuntain viestin jälkeen Viaplayn haastattelussa. Hän myönsi, että Cognen onnistuminen oli iso juttu.

– Helpotti. Ongelma on ollut se, että ei ole ollut selkänojaa mihin nojata. Ei ole ollut ehyttä harjoitusjaksoa. Varsinkin se näkyi Davosissa (maailmancup joulun alla). Siellä ei ollut minkäänlaista sen takia siinä kisassa, mutta nyt kun tultiin Cogneen, niin oltiin tehty monta hyvää treeniä alle. Tiesi, että on selkänojaa mihin nojata. Tiettyjä onnistuneita harjoituksia takana ja oli hyvä päästä vauhtiin.

– Tällä hetkellä kaikki on hyvin. Aika nopeasti päästiin peliin mukaan ja ensi viikonloppuna Falun. Se on tietysti tärkeä mittari meille. Keritään vielä yksi teho tekemään tuossa Kuopiossa ennen sitä. Enää en näe mitään ongelmaa ajatellen Trondheimia (MM-kisat). On päästy tilanteen päälle ja saatu tarpeeksi paljon niitä laatutreenejä ja kaikki on taas ok, sanoi Hyvärinen.

Viaplayn asiantuntija Sami Jauhojärvi reagoi myös Hyvärisen kommentteihin. Hän piti tilannetta valoisana.

– Se helpottaa varmasti hurjasti henkisesti, että on saanut hyviä onnistuneita harjoituksia tehtyä ja saa sieltä sitä varmuutta, että nyt ollaan oikealla tiellä kohti Trondheimia. Ei tarvitse enää miettiä sitä peikkoa, että ne kisat jäisivät torsoksi sen takia. Vielä voi sairastua. Sitä emme toki kenellekään toivo, vaan optimaalista valmistauutmista kaikille, jotta kaikki olisivat parhaassa iskussa, kun h-hetki koittaa.

LUE MYÖS