Se oli siinä – Anne Kyllönen romahti ja hyväksyi ikävän tosiasian

Hiihtäjä Anne Kyllösen tilanne ei näytä hyvältä, kun MM-kisoihin on aikaa alle kaksi viikkoa. Hän romahti Falunin maailmancupissa sijalle 52 naisten perinteisen kympillä. Hän hävisi voittajalle eli Ruotsin Ebba Anderssonille peräti kolme minuuttia ja 39 sekuntia.
Kyllönen ei ollut mukana sunnuntaina vapaan 20 kilometrin kilpailussa. Hän päivitteli tuntojaan Instagramissa. Sanoista voi päätellä, että naista ei nähdä Trondheimin MM-kisoissa.
– Kaikkeni yritin ja ehkä vähän liikaakin. Syyttää voin vain urani huonointa tuuria sairastelujen suhteen. Syyttää voin vain myös itseäni yli-innokkuudesta ja yliyrittämisestä kuumetaudin jälkeen.
– Kaikkeni yritin, mutta nyt kävi näin. Ensi viikko pyhitetään tutkimuksille, analysoidaan mennyttä ja tehdään suunnitelmia loppukauteen. Tulen kyllä tänne päivittelemään kaikesta huolimatta aktiivisesti treeneistä ja ihan perusarjesta.
– Ja tietenkin elän hengessä mukana kun Suomen hiihtomaajoukkue näyttää parastaan Trondheimissa. Ja suuret kiitokset teille kaikista ihanista viesteistä mitä olette minulle pitkin talvea lähettäneet. Ne merkitsevät todella todella paljon
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hehkutukselle stoppi – Norjassa sanottiin suoria totuuksia Therese Johaugista
- Raivo repesi – hiihtäjältä nähtiin silmitöntä väkivaltaa
- Nyt se on julkista tietoa – suomalaishiihtäjä tiputti uutispommin Ylellä
- Sami Jauhojärvi löi nyrkin pöytään – laukoi rajua tekstiä
- Nyt se on ohi – Suvi Minkkinen myönsi totuuden tilastaan
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Seivästähti Elina Lampelalla raju kotimatka pettymyksen jälkeen
- Kerttu Niskanen vaikeni IL:ssä – ei halunnut puhua enempää tästä aiheesta
- Ylelle vahvistettiin: Ella Junnila teki rajun ratkaisun – ”Näin on käynyt”
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Nyt se on ohi – Suvi Minkkinen myönsi totuuden tilastaan
- Nyt se sanottiin ääneen – HS:lle karu väite Krista Pärmäkoskesta
- Toni Nieminen paljasti karun totuuden Ylelle