Suomen hiihtotähti Eveliina Piippo romahti tammikuussa Les Rousses’n 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa pahemman kerran.

Piippo osasi jo tuon kisan jälkeisissä haastatteluissa sanoa, että hän ei tiedä jatkostaan. Nyt on selvinnyt, että 26-vuotias hiihtäjä on vetänyt johtopäätöksensä. Iltalehti kertoo naisen vetäytyneen toistaiseksi kilpailutoiminnasta. Valmentaja Santeri Erola vahvisti asian IL:lle.

Piipon terveystilanne on herättänyt esimerkiksi puheita ylikunnosta. Erola ei voinut suojattinsa terveysasioista puhua.

– En ota kantaa. En voi sanoa mitään hänen terveydestään. Tällä hetkellä hän on lomapätkällä, Erola totesi IL:lle.

Piippoon kohdistui isoja odotuksia tällä kaudella. Erola myönsi, että pettymyshän tämä on ollut.

– Totta kai hän on kaukana siitä tasosta, mitä on toivottu. Paljon on vaikuttavia asioita. Viimeisimmät kisat olivat sellaisia, että yritettiin vähän väkisin raapia tulosta, kun MM-näyttöpaikat loppuivat kesken. Kun näyttökisat olivat menneet, oli hyvä katkaista tekemistä ja miettiä systeemejä uusiksi, linjasi Erola.

Maastohiihdon maailmancup
Falun, Ruotsi 14.-16.2.2025

Naiset
Jasmi Joensuu, Oona Kettunen, Anne Kyllönen, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Vilma Nissinen, Krista Pärmäkoski, Vilma Ryytty, Amanda Saari

Miehet
Ville Ahonen, Niko Anttola, Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm, Wiljam Mattila, Niilo Moilanen, Joni Mäki, Iivo Niskanen, Arsi Ruuskanen, Markus Vuorela, Lauri Vuorinen

Tästä Iltalehden juttu.

LUE MYÖS