Raju vihjailu käynnistyi – Johannes Kläbon vastaus oli harvinaisen selvä

Norjan Therese Johaug taipui sunnuntaina viidenneksi naisten 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa Holmenkollenin maailmancupissa.
Johaug antoi rivien välistä ymmärtää, että sukset eivät olleet eliittiä tällä kertaa. Norjan TV 2:n asiantuntija Petter Skinstad sanoi sitten asian suoremmin.
– Suurimmalla osalla Norjan naisissa oli surkeat sukset tänään. Tämä tapahtui vielä sellaisten MM-kisojen jälkeen, jossa Norjan naisilla ei ollut tarpeeksi hyvät sukset. Tämä huolestuttaa. Norjan naiset menettivät mitaleita MM-kisoissa huonojen suksien vuoksi. Heillä on jälleen ongelmia maailmancupissa suksien kanssa.
– Voitelutiimin pitää tehdä kunnon arviointi kauden jälkeen, koska heille on tullut liikaa ohikisoja, pöyristeli Skinstad.
Skinstadin teoriasta tekee erikoisen se, että Norjan miehet ovat napanneet huippusijoituksia. Norjan mieshiihtäjät hämmästelivätkin Skinstadin puheita.
– Skinstadin pitää lopettaa puhumasta asioista, joista hän ei tiedä mitään, paalutti Harald Amundsen TV 2:lle.
– Ei meillä ole huonoja suksia. Voitelijat tekevät fantastista työtä. En olisi voittanut kuutta MM-kultaa ilman huippusuksia. Luotan heihin todella paljon. Jos olisi kärpäsenä katossa huoltorekassa, tajuaisi paljonko töitä tehdään, linjasi Johannes Kläbo.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli
- Ella Junnila kertoi loistavia uutisia faneilleen
- Venäjällä pamautettiin kunnon shokkiväite Aleksandr Bolshunovista
- Karu totuus selvisi: Krista Pärmäkosken tilanteesta paljastus
- Onko tässä mitään järkeä? Annimari Korte tekee uuden aluevaltauksen
- Juhlat loppuivat lyhyeen – Silja Kososelle shokkiuutinen
- Venäjällä pamautettiin kunnon shokkiväite Aleksandr Bolshunovista
- Onko tässä mitään järkeä? Annimari Korte tekee uuden aluevaltauksen
- Korkki aukesi: Krista Pärmäkoski jakoi melkoisen bilekuvan
- Karu totuus selvisi: Krista Pärmäkosken tilanteesta paljastus
- Lähtikö nyt lapasesta? Suomen hiihtomiehet juhlivat railakkaasti Ylläksellä
- Anne Kyllönen esitti aivan mykistävää ylivoimaa hiihtoladulla
- Ella Junnila kertoi loistavia uutisia faneilleen
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli