Se oli siinä: Krista Pärmäkoski avautui nyt kovasta ratkaisustaan

Krista Pärmäkoski taisteli seitsemänneksi Holmenkollenin maailmancupin 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa.
Pärmäkoski oli seitsemäs myös viikko sitten MM-kisojen 50 kilometrin vapaan kisassa. Hän myönsi, että kisa oli haastava.
– Tänään oli aika samanlaista kuin eilen. Alku oli vähän tahmeaa, mutta (Jessie) Diggins tuli ekalta kierrokselta noin 15 sekuntia mun eteen, niin näin siitä aika hyvin sitä rytmiä, mitä pitäisi käyttää. Yllättävän hyvin jaksoin pitää toisen kierroksen, vaikka yksin vedinkin siellä. Nousujohteinen kisa. Alut on näissä kahdessa kisassa selkeästi ollut raskaita, mutta sitten on loppua kohti tullut hyvin.
– Tänään mielenkiintoinen oli myös kova tuuli. Vastatuulta oli niin paljon, että välillä tuntui, ettei pääse eteenpäin – se oli varmasti sama kaikille, summasi Pärmäkoski Hiihtoliiton tiedotteella.
Pärmäkosken kausi päättyi sunnuntain kisaan. Hän ei ole mukana Salpausselällä.
– Nyt aletaan kuntouttaa jalkaa, kun on ensin annettu sille hetki lepoa. Toivotaan, että toukokuun puolivälin tienoilla se olisi jo kivuton ja oireeton, ja pystyisi alkaa täyspäiväisesti treenaamaan olympiakauteen. Aika näyttää, kuinka paljon siihen menee aikaa, että se kestää normaalia harjoittelua. Kuntoutusta on vähintään kaksi kuukautta, niin siksi on järkevää tässä pistää peli poikki.
– Vapaan hiihtoa se kestää aavistuksen paremmin kuin pertsaa. Vuorohiihto on jalalle myrkkyä ja kun pitää laittaa paljon pitoa, niin se näkyy tuloksessa, kun suksi ei luista. Olisi ollut kiva hiihtää Lahdessa viisikymppinen, mutta se on niin kova matka jalalle, että päädyimme tällaiseen ratkaisuun. Tulen kuitenkin Salppurille kannustamaan suomalaiset hyvään suoritukseen, kertoi Pärmäkoski.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli
- Ella Junnila kertoi loistavia uutisia faneilleen
- Venäjällä pamautettiin kunnon shokkiväite Aleksandr Bolshunovista
- Karu totuus selvisi: Krista Pärmäkosken tilanteesta paljastus
- Onko tässä mitään järkeä? Annimari Korte tekee uuden aluevaltauksen
- Wilma Murto jakoi tärkeän viestin ihmisille
- Eveliina Määttänen ällistyi siitä, mitä hänelle sanottiin ennen kilpailua
- Anne Kyllönen esitti aivan mykistävää ylivoimaa hiihtoladulla
- Juhlat loppuivat lyhyeen – Silja Kososelle shokkiuutinen
- Venäjällä pamautettiin kunnon shokkiväite Aleksandr Bolshunovista
- Onko tässä mitään järkeä? Annimari Korte tekee uuden aluevaltauksen
- Korkki aukesi: Krista Pärmäkoski jakoi melkoisen bilekuvan
- Lähtikö nyt lapasesta? Suomen hiihtomiehet juhlivat railakkaasti Ylläksellä
- Anne Kyllönen esitti aivan mykistävää ylivoimaa hiihtoladulla
- Ella Junnila kertoi loistavia uutisia faneilleen
- Karu totuus selvisi: Krista Pärmäkosken tilanteesta paljastus
- Tyrmäys: Näin Robert Heleniukselle nyt kävi
- Lempi leiskuu – hiihtotähdet hempeilivät keväisessä kuvassa