Suvi Minkkinen voitti kaikki – Ruotsissa alkoi itku ja parku

Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä osallistuivat tällä viikolla parisekaviestiin Tukholmassa järjestetyssä kutsutapahtumassa.
Suomalaiset ampumahiihtäjät veivät voiton kovassa seurassa. Kakkoseksi taipui Ruotsin kova kaksikko Hanna Öberg ja Martin Ponsiluoma.
Kilpailussa käytiin aluksi kaksi alkuerää. Niiden voittajat etenivät finaaliin. Kuusi muuta meni aikojen perusteella.
Suomi ei onnistunut alkuerissä. Joukkue joutui varapatruunoille ja olisi pudonnut finaalista. Maiden kolmosjoukkueita tippui kuitenkin sääntöjen mukaan pois, joten Minkkinen ja Seppälä otettiin finaaliin, jonka he siis voittivat.
Ruotsalaiset fanit valittivat sosiaalisessa mediassa, että voittajakaksikon ei olisi pitänyt päästä finaaliin.
– Onko tämä reilua? He eivät edes selviytyneet finaaliin, valitti yksi.
– Olen iloinen suomalaisten puolesta, mutta miksi he edes pääsivät finaaliin? sanaili toinen.
Minkkinen itse julkaisi Instagram Storiesissa huvittavan videon kisaan liittyen. Videolta näkyi, kuinka hän jännitti Seppälän suorittamista kisan loppuvaiheessa.
– Täähän on vaan hauska rennon mielen showkisa, naureskeli Minkkinen.
Suomen ampumahiihtäjät palaavat myös maailmancupiin tällä viikolla. Vuorossa on kilpailemista Tshekin Nove Mestossa.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomen hiihtotähti avautui alatyylisesti MM-kisoissa – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Valentin Kononen sai lähtöpassit pitkäaikaisesta pestistään
- Kerttu Niskasen valmentajamies esitti rajuja syytöksiä: ”Viilattiin linssiin”
- Sami Jauhojärvi ei malttanut olla hiljaa – laukoi brutaalia faktaa Jasmi Joensuusta
- ”Tajuatteko ketä siinä oli?” – Aino-Kaisa Saarinen sekosi suomalaishiihtäjän tempusta
- Hiihdon maailmantähti lausui Norjassa selvät sanat Iivo Niskasesta
- Nyt jysähti ikävä uutispommi Suomen hiihdosta kesken MM-kisojen
- Suvi Minkkinen voitti kaikki – Ruotsissa alkoi itku ja parku
- Krista Pärmäkoski veti johtopäätöksensä – puoli tuntia myöhemmin karu totuus tuli julkiseksi
- Lotta Harala puhui suunsa puhtaaksi Reetta Hurskeesta – paljasti mitä olympialaisissa tapahtui kulisseissa
- Suomen ampumahiihto kohtasi suru-uutisen – ”Näin päättyi maallinen matka”
- Suvi Minkkinen voitti kaikki – Ruotsissa alkoi itku ja parku
- Nyt jysähti ikävä uutispommi Suomen hiihdosta kesken MM-kisojen
- Sami Jauhojärvi ei malttanut olla hiljaa – laukoi brutaalia faktaa Jasmi Joensuusta
- Kerttu Niskasen valmentajamies esitti rajuja syytöksiä: ”Viilattiin linssiin”
- Valentin Kononen sai lähtöpassit pitkäaikaisesta pestistään
- ”Tajuatteko ketä siinä oli?” – Aino-Kaisa Saarinen sekosi suomalaishiihtäjän tempusta
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi surullisen lopun – ”Itku tuli”
- Krista Pärmäkoski veti johtopäätöksensä – puoli tuntia myöhemmin karu totuus tuli julkiseksi
- Hiihdon maailmantähti lausui Norjassa selvät sanat Iivo Niskasesta