Tyly tuomio: Virpi Sarasvuo lausui selvät sanat Suomen hiihtotähdistä Salpausselällä

Salpausselän kisoissa nähtiin lauantaina maastohiihdon puolella miesten ja naisten vapaan hiihtotavan pariviestit.
Norjan Even Northug ja Johannes Kläbo ottivat miesten kisan voiton. Sveitsin oli kakkonen ja Ranska oli kolmas. Suomelta oli mukana yksi joukkue miesten finaalissa. Joni Mäki ja Lauri Vuorinen taistelivat viidenneksi.
Saksa (Laura Gimmler ja Coletta Rydzek) voitti naisten kilpailun. Ruotsi oli naisten pariviestin toinen ja Sveitsi kolmas. Suomen ykkösjoukkue (Jasmin Kähärä ja Jasmi Joensuu) tuli yhdeksänneksi. Suomen toinen joukkue (Hilla Niemelä ja Katri Lylynperä) oli 13:s.
Suomen ykkösjoukkueen menestyshaaveet kariutuivat, kun Joensuun sauva meni rikki ankkuriosuudella.
– Sauvasta lähti sellainen yksi kolmasosa. Sillä en osannut tänään hiihtää loppuun asti. Harmittaa todella paljon. Tänään olisi ollut hyvä sija otettavissa ja olisin halunnut taistella voitosta. Sauvojen pitää pysyä ehjänä, Joensuu selvitteli Ylelle.
Suomen naisten joukkue oli muuten varsin vahvassa vedossa. Viaplayn asiantuntija Virpi Sarasvuo ei kuitenkaan pitänyt joukkueen vaihdoista.
– Ei mennyt ihan hyvin ne vaihdot. Se toisaalta vähän keriytyykin sinne tuo haaste, mikä tuossa oli. Jos ne vaihdot olisivat menneet aavistuksen sujuvammin, niin asemat olisivat olleet levollisemmat lähteä. Toki Kähärä nosti tosi hyvin omalla viimeisellä osuudellaan, että ei maksanut siitä enää siinä, mutta vähän sellainen ehkä levoton suoritus.
– Jälleen kerran palataan siihen, että sitä ryhmässä hiihtämistä pitäisi päästä tekemään enemmän. Toki tästä kaksikosta molemmat ovat päässeet sitä sprintissä tekemään, mutta siellä ei ole viittätoista hiihtäjää. Se on kuitenkin vähän eri asia. Se on sellainen asia, joka liittyy aiemmin puhumaamme eli tekniikan hallintaan, selvitti Sarasvuo Viaplaylla.
Kähärä tiedosti myös, että vaihdot olivat pieni ongelma. ”Vaihdot eivät menneet ihan putkeen”, sanoi sprinttitykki Viaplaylle.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli
- Ella Junnila kertoi loistavia uutisia faneilleen
- Venäjällä pamautettiin kunnon shokkiväite Aleksandr Bolshunovista
- Karu totuus selvisi: Krista Pärmäkosken tilanteesta paljastus
- Juhlat loppuivat lyhyeen – Silja Kososelle shokkiuutinen
- Venäjällä pamautettiin kunnon shokkiväite Aleksandr Bolshunovista
- Onko tässä mitään järkeä? Annimari Korte tekee uuden aluevaltauksen
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Korkki aukesi: Krista Pärmäkoski jakoi melkoisen bilekuvan
- Karu totuus selvisi: Krista Pärmäkosken tilanteesta paljastus
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Lähtikö nyt lapasesta? Suomen hiihtomiehet juhlivat railakkaasti Ylläksellä
- Anne Kyllönen esitti aivan mykistävää ylivoimaa hiihtoladulla
- Ella Junnila kertoi loistavia uutisia faneilleen